KaupunkiRP palaa kesätauolta syksyllä 2024 täysin uudistuneena.
Meillä on tapana sopia pelaajien kesken peliajankohdat. Näin saadaan mahdollisimman monipuoliset pelit pienemmälläkin porukalla. Arki-iltaisin suurin osa pelaajista tulee kuuden aikaan peleille. Parhaan pelikokemuksen saamiseksi, tule peleille silloin kun muutkin!
Meillä sinun ei tarvitse pelata yksin. Täällä jaamme ilot ja surut, sekä autamme toisiamme pulmissa. Liity joukkoomme ja tunne, miten yhteenkuuluvuuden voima tekee maailmasta paremman paikan.
KaupunkiRP tuli minulle alunperin tutuksi toisen omistajan kautta. Jonkin aikaa siinä meni, että sinne uskaltauduin menemään, kun ei roolipeli ollut vielä itselle tuttua. Sitten kun sinne meni, niin heti siitä alkoi nauttia. Sai olla mukavien ihmisten ympäröimänä tekemässä kaikenlaista hauskaa, ilman että se on kuitenkaan liian totista. Roolipeli on erittäin laadukasta, mutta silti todella rentoa ja nautinnollista. Kaikki otetaan suoraan mukaan menoon, ja tiivis porukka toimii yhdessä kuin junan vessa. KaupunkiRP on usein raskaaseen arkeen eräänlainen helpotus, kun pääsee nauttimaan mukavasta tekemisestä hyvässä porukassa. Olen saanut palvelimelta monenlaisia uusia tuttuja, ja aion tukea yhteisöä omalla tavallani niin pitkään, kuin se on mahdollista.
KaupunkiRPssä parasta on yhteisö, sekä ylläpitotiimin intohimo, tätä jo pitkään käynnissä ollutta projektia kohtaan. Juuri nämä seikat, sekä mahtavat skriptipuolen antimet takaavat realistinen, laadukkaan ja ennen kaikkea mukavan toimivan roolipeliympäristön jokaiselle pelaajalle. Täällä yhteisön ehdotukset otetaan huomioon ja mahtava ympäristö Suomi-teemaiselle roolipelille. Itse olen kokenut roolipeliä KaupunkiRPllä niin edelliskaudella, kuin kaksi vuotta sitten, ja kehitys on ollut todella suuri. Ajan kanssa palvelimesta tulee vain parempi, enkä malta odottaa mitä ensi kausi (1.11), tuo tullessaan.